Mulla oli toiveita, haaveita, unelmia.
Pelkoja.
Joskus toiveet, haaveet, unelmat ja pelot muuttuvat.
7-vuotiaasta asti halusin olla kampaaja. Aloin tekemään ite hiuksia 14-vuotiaana, tosin aika kehnosti (sitä ennen lapsena nuken päälle) Huomasin kuitenkin, että ymmärsin hiuksen rakennetta tosi hyvin, ilman minkäännäköstä opiskelua.
vielä 9. luokalla pidin unelmastani kiinni, mutta paha rakkaus tuli tielle, koulu meni huonosti...
Kumminkin käänsin kelkkani ajoissa ja suoritin 11 pakettia että pääsin koulun läpi. No niillä arvosanoilla kyllä mihinkään päässy niin menin 10. luokalle ja siellä menikin hyvin, ekassa jaksossa 8 keskiarvo.
Vielä tänäkin päivänä kadun, että mokasin koko jutun... Lopetin koulun käymisen, en totellu vanhempia, oikkuilin (olinhan 16-vuotias teini)
Jouduin joulukuussa lappiin, Kolariin. Faijan luokse.
Sain aikaa ajatella, pistää asiat tärkeysjärjestyksee. Kesällä 2008 palasin Helsinkiin alottamaan alusta, mutta 17-vuotiaana teininä, ryyppääminen puistoissa kiinnosti enemmän.. Niimpä mutsillakin meni taas kestäminen yli ja seuraavaks olinkin Tutkalla.
Käyttäydyin jonkin aikaa, mutta ekana lomaviikonloppuna otin hatkat ja tulin takas kyl viikonlopun loputtua.
Tapasin jätkän, hyvin manipuloivan, helvetin hyvän esittäjän, joka vei musta kaiken sen hyvän mitä mussa oli jäljellä, kunnes musta ei ollu hyväks ollenkaan, ykskään mies ei merkinny mulle mitään, tein mitä halusin, leikin toisten tunteilla kun ne olis ollu nukkeja jotka voi vaan viskata pois kun ei enää kiinnosta leikkiä.
Erehdyksissäni, satutin todella hyvää ihmistä. Kadun tänäkin päivänä satuttavani ja pitäväni itsestään selvyytenä sitä ainoata hyvää ihmistä mun elämässä. Lopulta tajusin, että en voi enää satuttaa ihmisiä näin, että tulis itelle parempi olo.
No ajan myötä huomasinkin, että ei mulla ole ketään jäljellä, pari hyvää ystävää jotka on ollut mulla ennen kun muutuin.
Kaikki vihas mua. Syystäki.
Itsekäs, ilkeä, hyväkskäyttäjä, manipuloiva, helvetin hyvä valehtelija...
Joitakin noita piirteitä musta vielä löytyy, ei ne ihan noin vaan lähe. Mut halusin tän jakaa teille, koska haluun et näätte etten oo pelkästään näitä, koska oon huomannu et moni ihminen pitää mua pelkästään tämmösenä, joka ei tunne mua. Mut oon oikeesti pohjimmiltani hyväsydäminen, auttava ja teen kaikkeni niitten ihmisten vuoks joita rakastan!
Harva on mua ees vihasena nähny, ja haluun sen niin pysyvän. Koska mä en epäile hetkeäkään satuttavani niitä jotka mun läheisiä satuttaa.
Te voitte puhua musta paskaa niin paljon kun haluutte, mut mä tiiän ite mikä mä oon ja mulle tärkeintä on se että mulle läheiset ja rakkaat ihmiset tietää kuka mä oikeesti oon.
Vaikka mulle tärkein ihminen ei puhukkaan mulle enää, ei halua olla mun kanssa missään tekemisissä (vaikka en oo mitään tehny) mä silti rakastan sitä koko sydämestäni ja ootan vaikka koko ikäni että oltas taas veli ja sisko.
Jokanen päivä on mulle tuskaa...
Vietän välillä aikaa muistellen sitä, kuinka sä olit musta niin ylpeä, vauvana sanoit ensimmäisten sanojen joukossa mun nimen, kuinka olit riippuvainen musta, tarvitsit mua, kerroit mulle aina sun päivästä se toivon pilke silmäkulmassa.
Nyt mä ootan, samalla teen elämästäni parempaa että voit olla musta taas ylpeä ja että voit taas olla ylpeä siitä että voit kutsua mua siskokses, koska mä oon todella ylpeä että saan sanoa, että oot mun veli...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti